Personal tools


Valikko
Poske
Yhteystiedot
Hankkeet
Hyvinvoinnin edistäminen
Kansalaistoiminta
Menetelmät & osaajat
Palveluiden kehittäminen
Saamelaisten palvelut
Teknologia
Tiedon tuotanto
Työskentelymallit
Virtuaalinen sosiaali- ja terveyspalvelukeskus
Home Toiminta Hankkeet ja kehittämisyksiköt Varhaiskasvatuspalvelujen arviointihanke
Document Actions

Varhaiskasvatuspalvelujen arviointihanke Oulun kaupungissa

Oulun kaupunki teki yhteistyössä Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen kanssa varhaiskasvatuspalveluiden arviointitutkimuksen, joka toteutettiin kahdessa kasvavassa ja rakenteilla olevassa kaupunginosassa 6/2007 - 12/2007. Arviointitutkimuksen avulla selvitettiin kaupunginosien varhaiskasvatuspalvelut ja tuotettiin tietoa Oulun kaupunkgin päättäjille suunnittelun ja päätöksenteon pohjaksi. Arviointityössä käytiin asiakaslähtöisesti läpi kaupungin varhaiskasvatuspalvelujen eri toimijoiden asiakkaat, työntekijät, esimiehet ja kaupungin päättäjät.

Arviointitutkimuksessa otettiin huomioon Oulun kaupungin varhaiskasvatuksen eri toimijat, joita tämän tutkimuksen osalta olivat päivähoito, esiopetus, neuvolapalvelut, seurakunten ja järjestöjen lapsityö.

Arviointitutkimuksen yhteydessä kaupungiosiin tehtiin asukaskysely syyskuussa 2007. Sähköisesti toteutettu kysely oli avoinna Oulun kaupungin www-sivuilla ja siihen vastasi 220 perhettä.

Tutkijana hankkeessa oli Sanna Savolainen yhteistyössä Oulun kaupungin suunnittelija Pirjo Koretin kanssa.


Raportti (pdf)