Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Omat työkalut

Navigation

Omat työkalut



Pääsivu Poske Tapahtumat VIRTAA VÄLITTÄMISEEN! Valtakunnalliset aikuissosiaalityönpäivät Jyväskylässä 8.-9.1.2014

VIRTAA VÄLITTÄMISEEN! Valtakunnalliset aikuissosiaalityönpäivät Jyväskylässä 8.-9.1.2014

Kyseessä on neljännet peräkkäiset aikuissosiaalityön ammattilaisia yhteen kokoavat koulutuspäivät. Edellisillä päivillä Tampereella osallistujia oli peräti 550. Tulkaa kaikki mukaan Jyväskylän Paviljonkiin ke–to 8.–9.1.2014!

Päivien ohjelmassa on paitsi korkeatasoisia luentoja myös lukuisia erilaisia työpajoja ympäri kaupunkia:
Helsingin yliopiston historian professori Juha Siltala luennoi uuden kirjansa pohjalta nuorisosta, jonka suurella osalla on käytössään entistä parempia selviytymiskeinoja, mutta josta suuri osa myös päätyy päällekkäisten ongelmien oirehtijoiksi. Kelan tutkimusjohtaja Olli Kangas analysoi luennossaan yhteiskunnan ja palvelurakenteiden muutosta ja aikuissosiaalityön tulevaisuuden haasteita. Päivillä kuullaan asiaa aikuissosiaalityön vaikuttavuudesta ja myös mm. kuntien roolin vahvistumisesta työllisyyden hoidossa ja esitellään Norjan kokemuksia sosiaalipalveluiden ja
työllistämispalveluiden yhdistämisestä.

Järjestelyistä vastaavat Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus ja Jyväskylän kaupunki yhteistyökumppaneineen. Päivien osallistumismaksu on 80 €/hlö + alv.

Ohjelma ja ilmoittautumisohjeet lähtevät jakeluun syyskuussa. Avaa ennakkokutsu tästä.

Lisätietoja Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen kotisivuilta www.koskeverkko.fi

EHDOTA TYÖPAJAA PÄIVILLE!

Toivomme erilaisten organisaatioiden ja työyhteisöjen vinkkejä kiinnostavien toimintatapojen ja keskustelunavausten esille saamiseksi. Otamme ilolla vastaan ideoita elokuun loppuun saakka.

Milloin 08.01.2014 09.00 loppuu
09.01.2014 16.00
Missä Jyväskylän Paviljonki
Yhteyshenkilön nimi
Yhteyshenkilön puhelinnumero 050 304 6245
Lisää tapahtuma kalenteriisi
klikkaamalla linkkiä
vCal-formaatissa
iCal-formaatissa
Kalenteri
tammikuu
« tammikuu 2020 »
matiketopelasu
12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
2728293031
 
Tietoa virtu.fi:stä