Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Omat työkalut

Navigation

Omat työkalut



Pääsivu Poske Tapahtumat Ryhmäohjaus elintapamuutoksen mahdollisuutena 4.10.2013

Ryhmäohjaus elintapamuutoksen mahdollisuutena 4.10.2013

Järjestäjä Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopisto

Tavoitteet
Koulutus antaa valmiuksia ja välineitä elintaparyhmäohjauksen suunnitteluun ja toteutukseen

Sisältö
Terveydenhuollossa peräänkuulutetaan tällä hetkellä elintapaohjauksen, esimerkiksi laihdutusohjauksen, järjestämistä ryhmäohjauksena. Ryhmäohjaus on palkitseva ja innostava työmuoto silloin, kun ohjaaja kokee, että hänellä on riittävästi taitoja ryhmäohjaukseen ja kun myös työorganisaatio tukee ryhmäohjauksen toteutusta. Onko elintapaohjauksen tavoitteena tiedon jakaminen ruokavaliosta, liikunnasta ja laihduttamisesta vai perustuuko se syvälliseen näkemykseen muutoksesta, oppimisesta ja ihmisen toimintaan vaikuttavista tekijöitä? Miten ryhmäohjaus voi tukea asiakasta hänen muutospyrkimyksissään? Ryhmäohjaus elintapaohjauksen mahdollisuutena -koulutuksessa tarkastellaan monipuolisesti elintapaohjauksen lähtökohtia sekä ryhmäohjauksen suunnittelussa ja toteutuksessa huomioitavia asioita.

Koulutuksen sisällöt:
Elintapaohjauksen lähtökohdat (ohjausnäkemys, ohjauksen sisältö)
Ryhmäohjaus työtapana (ryhmäohjauksen erityispiirteet, ryhmäohjaustaidot)
Mitä huomioida ryhmäohjauksen suunnittelussa ja toteutuksessa
Minä ryhmäohjaajana
Ryhmäohjaus mahdollisuutena omassa työorganisaatiossa

Kohderyhmä
Terveydenhuoltoalan ammattihenkilöstö, joka työssään tekee elintapaohjausta ja haluaa käyttää ryhmäohjausta työmenetelmänä sekä kehittää ryhmäohjaustaitojaan. Mikäli mahdollista, koulutukseen voi osallistua työpari samasta työyksiköstä.

Kouluttajat
KM, ETM Terhi Jokelainen ja FT, THM Anna-Maria Keränen

Hinta
150 € sisältäen koulutuksen, luentomateriaalin ja kahvit

Ilmoittautuminen
18.9. mennessä Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston Oulun toimipaikkaan.

Milloin 04.10.2013
alkaa 09.00 loppuu 16.00
Missä Oulu
Lisää tapahtuma kalenteriisi
klikkaamalla linkkiä
vCal-formaatissa
iCal-formaatissa
Kalenteri
joulukuu
« joulukuu 2020 »
matiketopelasu
123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031
 
Tietoa virtu.fi:stä