Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Omat työkalut

Navigation

Omat työkalut



Pääsivu Poske Tapahtumat Asiakkaiden osallistumisen toimintamallin kehittämistyöpaja, 29.9.2016 Rovaniemi

Asiakkaiden osallistumisen toimintamallin kehittämistyöpaja, 29.9.2016 Rovaniemi

Sosiaali- ja terveysministeriö ja Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus järjestävät yhteistyössä Lapin maakunnan työpajan, jonka tavoitteena on kuulla asiakkaiden, asiakasjärjestöjen, henkilöstön ja luottamushenkilöiden näkemyksiä asiakkaiden osallistumisesta palvelujen kehittämiseen. Työpaja on osa ”Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden sallistumisen toimintamalli” -hankkeen toimeenpanoa, joka toteutetaan osana Palvelut asiakaslähtöisiksi -kärkihanketta. Hankkeen tavoitteena on ottaa asiakkaat mukaan tasavertaisina kumppaneina palveluiden suunnitteluun, tuottamiseen ja kehittämiseen uudistuvassa sosiaali- ja terveydenhuollossa. Asiakkaiden kokemustieto ja kehittämisideat parantavat henkilöstön ymmärrystä väestön palvelutarpeista ja toisaalta hyvä vuorovaikutus henkilöstön kanssa lisää väestön ymmärrystä palvelutoiminnasta. Työpajasta saatua tietoa ja näkemyksiä hyödynnetään asiakkaiden osallistumisen mallintamisessa maakunnallista testausta varten. Testaus on tarkoitus tehdä aikavälillä 1.11.2016–31.10.2017.

Kutsumme teidät työpajaan 29.9. klo 10–15
OHJELMA

Paikka: Hotel Santa Claus – Korkalonkatu 29, Rovaniemi
Ohjelmaan sisältyvät kahvit ja ruokailut tarjotaan osallistujille
Aamupäivän ohjelmaan mahdollisuus osallistua videoyhteydellä
Ilmoittautuminen: https://www.webropolsurveys.com/S/D6FF27CF1BC2AA5F.par
Ilmoittaudu mukaan 22.9.2016 mennessä.

Jos haluat lisätietoja tai tietoa matkakustannuksista ole yhteydessä Asta Niskalaan (asta.niskala@poskelappi.fi)

Milloin 29.09.2016
alkaa 10.00 loppuu 15.00
Missä Hotel Santa Claus, Korkalonkatu 29, Rovaniemi - aamupäivään mahdollisuus osallistua etäyhteyksin
Yhteyshenkilön nimi
Lisää tapahtuma kalenteriisi
klikkaamalla linkkiä
vCal-formaatissa
iCal-formaatissa
Kalenteri
marraskuu
« marraskuu 2019 »
matiketopelasu
123
45678910
11121314151617
18192021222324
252627282930
 
Tietoa virtu.fi:stä