Personal tools


Kansiot
Home Järjestöpankki. Neuvokas / Rovaniemen seudun mielenterveysseura Neuvokkaan sukkahaaste etenee - RAMK työyhteisöistä ensimmäinen
Document Actions

Neuvokkaan sukkahaaste etenee - RAMK työyhteisöistä ensimmäinen

Neuvokkaan sukkahaaste etenee – RAMK työyhteisöistä ensimmäisenä

IHMISENKOKOISIA TEKOJA YSTÄVÄNPÄIVÄNÄ


Neuvokas haastoi tammikuun puolessa välissä rovaniemeläiset sukkatalkoisiin. Villasukkien puikotusta kaupungissa toimivien palvelutalojen asukkaille, terveyskeskusten vuodeosastojen potilaille sekä oman verkoston vähävoimaisille tuettaville. Koko vuoden tavoitteeksi asetettiin 800 sukkaparia. Palveluyksiköihin juuri tehdyn soittokierroksen perusteella tarve nouseekin yli tuhannen. Kohteissa odotetaan lahjoituksia todella kiitollisina. ”Lämpimät villasukat jaloissa korvaavat illoilla jopa unipillerit”, on palautteisiin kirjattu.

Yksittäisten lankakerien hakijoita on piipahtanut toimistolla jo yli sata. Neuvokkaassa, pää- ja lähikirjastoissa joka toinen viikko kokoontuvat sukkahaastekerhot ovat vetäneet puoleensa kymmeniä. Lankakeriä on haettu toimistolta jo yli 700, valmiita sukkapareja on kasassa neljännes. Novitan lankatehdas on mukana kampanjassa myydessään lankakerät sisäänostohinnoillaan. Yrityksiltä on saatu rahalahjoituksia lähes puoleen kustannuksista. Uudet lahjoitukset ovatkin enemmän kuin tarpeeseen.

Työyhteisöt vastaavat haasteeseen

Työyhteisöistä ensimmäisinä lankakerien hakijana olivat RAMK:n terveysalan opettajat, toisena Lyseonpuiston lukio.

Rovaniemen ammattikorkeakoulun viidentoista puikottajan käsissä valmistuu yhtä monta sukkaparia. Ystävänpäivänä opettajanhuoneessa iloisen puheensorinan ja puikkojen kilkatuksen lomassa osa ryhmästä ehti istahtaa poseeraamaan kuvaajalle.

RAMK:n opettajat olivat nähneet haasteen Uusi Rovaniemi -lehdestä. Heti seuraavana päivänä ryhmä oli valmis ottamaan haasteen vastaan. Opettajat kertoivat innostuneensa siitä, että lahjansaajiksi oli valittu juuri heidän sydäntään lähellä olevat palveluyksiköiden hoivaa ja hoitoa tarvitsevat. Siitä oltiin iloisia, kun he saivat virkistää muistiaan kantapään teossa oman väen opastuksella. Yhteisöllisyyden he kokivat myös lisääntyvän tehdessään ryhmässä. Terveysalan opettajat haastoivatkin vuorostaan saman työnantajan tuotantoalan opettajat Jokiväylän yksiköstä.

Neuvokas on toimintansa aikana järjestänyt lukuisia tempauksia Toisista Ihmisistä Välittämiseen. Toiminnan juuri alkaessa jokainen kaupungin ja entisen maalaiskunnan peruskoululainen sai Neuvokkaalta postimerkillä varustetun ”Yhdessä me onnistumme” -kortin. Kaikkiaan 7 217 peruskoululaista 49 koululta pääsi tekemään ihmisenkokoisen teon – kirjoittamaan kauniin kortin 14.12.1996 ystävänpäiväksi omille isovanhemmilleen. Tulevana jouluna hyvin moni silloisista kortinsaajista on tullut isoisovanhemmiksi ja saa pukinkontista joulunlämpöiset villasukat ollessaan sukkahaasteen saajakohteena olevissa palveluyksiköissä.

työyhteisöistä ensimmäisinä lankakerien hakijana olivat ramk:n terveysalan opettajat

Kalenteri
« May 2012 »
Su Mo Tu We Th Fr Sa
12345
678 9 10 1112
13141516171819
20212223242526
2728293031
Omat tapahtumamme
21.08.2012 Sykettä Syksyyn, toimintaa talveen - hyvänolon liikuntapäivä ti 21.8.2012