MAESTRO- nuorten stressinhallintakurssien ohjaajia lisää Lappiin
Tukeva Lapin osahanke järjesti helmi-maaliskuussa nuorten stressinhallintakurssien ohjaajakoulutusta Torniossa.
Teoriaosuuden luennoi psykiatrian erikoislääkäri Birgitta Alakare ja varsinaisena ryhmän ohjaamisen kouluttajana toimi ryhmäpsykoterapeutti, Maestro-kouluttaja Riitta Pelkonen Helsingistä.
Koulutukseen osallistui työpari kustakin hankkeeseen osallistuneesta kunnasta Pellosta, Ylitorniolta, Torniosta, Kemistä, Keminmaalta ja Simosta. Koulutuksen jälkeen nuorten Maestro-ryhmiä on ohjattu Ylitorniolla, Pellossa, Keminmaassa ja Simossa. Nuorten ryhmissä on ollut mukana 3 - 7 nuorta 7. - 9. luokilta. Ohjaajat saivat vielä menetelmäohjausta kouluttajalta kolme kertaa kevään aikana videoyhteydellä. Ohjauskerroilla voitiin käsitellä ryhmien ohjaamisessa esiin tulleita ongelmia ja jakaa onnistumisia.
MAestro - masennuksen ehkäisyä stressinhallintataitoja oppimalla
Ensisijaisesti yläkoululaisille ja toisen asteen opiskelijoille suunnattu ryhmämuotoinen stressinhallintakurssi on alun perin kehitetty Yhdysvalloissa. Vantaan Sateenvarjo-hankkeessa on suomennettu käsikirjat, jotka ovat kurssilla nuorten ja ohjaajien apuna. Koulupäivien aikana toteutettavalle kurssille ohjataan nuoret, joilla on lievää masennusoireilua tai jotka mielialakyselyssä (BRDI) saavat 5 - 15 pistettä. Kurssi kokoontuu viikottain kahdeksan kertaa ja tarpeen mukaiset seurantaistunnot pidetään kuukauden välein tai noin puolen vuoden jälkeen kurssin päättymisestä. Mukana kurssilla voi olla 4 - 7 nuorta.