Kehittämistyö Selänne
Kehittämistyö Selänteen peruspalvelukuntayhtymän alueella
Kehittämistyön painopisteet 2011-2013
- Perhekeskustoiminta
- Esiopetuksen tiedonsiirtomalli ja yhteistyökäytännöt
- Varhaiskasvatuksen pedagogiikka (pienryhmätoiminta)
- Kasvatuskumppanuus (moniammatillisuus)
Tulosten juurtuminen ja leviäminen
Kehittämistyön tuloksia juurrutetaan ja levitetään vertaisver-kostoissa sekä kehittäjämentoritoiminnalla yhteistyössä Oulun yliopiston kanssa. Lisäksi hanke järjestää kaikilla alueilla ajankohtaisfoorumeita lapsiperhepalveluiden työntekijöille, yhteistyökumppaneille ja asiakkaille.
Moniammatillinen kehittämistiimi
Kehittämistyön paikallisen tukirakenteen muodostavat moniammatilliset kehittämistiimit ja kehittäjäryhmät. Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa kullekin kehittämisalueelle on perustettu moniammatilliset kehittämistiimit, joiden työskentely jatkuu ja kokoonpanoa muokataan tarpeen mukaan. Kehittämistiimiin kuuluu lapsiperhepalvelujen työntekijöitä, johtajia sekä järjestöjen ja seurakuntien edustajia.
Kehittämistiimit seuraavat ja arvioivat hankkeen etenemistä ja käytännön toteutumista alueillaan. Ne täsmentävät yhdessä alueen kehittämiskoordinaattorin kanssa kehittämistyön pohjaksi alueelliset kehittämissuunnitelmat. Moniammatilliset kehittämistiimit määrittelevät ne mallit ja pilotoidut prosessit, joita alueella lähdetään syventämään, levittämään ja juurruttamaan jatkohankkeessa.
Kehittämistyön toimeenpanosta ja kehittämissuunnitelman toteutuksesta vastaavat alueille perustettavat kehittäjäryhmät ja kehittämisyksiköt.
Moniammatillisen kehittämistiimin jäsenet:
- Heleena Talala (palvelujohtaja)
- Elina Nevanoja (LTO)
- Hilkka Maliniemi (päiväkodin johtaja)
- Marja-Leena Lehtomäki (johtava terveydenhoitaja)
- Tuula Lohvansuu (varhaiskasvatuksen ohjaaja)
- Anu Sippola (päiväkodin johtaja)
- Minna Hattunen (varhaiskasvatuksen johtaja)
- Anja Vänttilä (jotava sosiaalityöntekijä) Pirkko Säily (MLL)
- Kaija Tiirola (ev.lut.srk)
- Hannele Katajisto (varhaiskasvatuksen ohjaaja)
Kehittämistiimien muistiot
Seminaarien materiaaleja
- Selänteen perhekeskuksen rakentuminen yhteistyössä- Selänteen ajankohtaisfoorumi 26.4.2012.
