Personal tools


Valikko
Poske
Yhteystiedot
Hankkeet
Hyvinvoinnin edistäminen
Kansalaistoiminta
Menetelmät & osaajat
Palveluiden kehittäminen
Saamelaisten palvelut
Teknologia
Tiedon tuotanto
Työskentelymallit
Virtuaalinen sosiaali- ja terveyspalvelukeskus
Document Actions

Kehittämistyö Koillismaa

Kehittämistyössä Koillismaan alueella ovat mukana Kuusamo, Posio ja Taivalkoski.

Kehittämistyön painopisteet

  • Kuusamo: varhaiskasvatussuunnitelmatyö, kasvatuskumppanuus, varhaiskasvatuksen pedagogiikka ja pedagoginen johtaminen, varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyö.
  • Posio: varhaiskasvatuksen, neuvolan ja lastensuojelun yhteistyökäytännöt
  • Taivalkoski: Huolitiimin toiminta, varhaiskasvatuksen pedagogiikka (omahoitajatyötapa ja pienryhmätyöskentely)

Tulosten juurtuminen ja leviäminen

Kehittämistyön tuloksia juurrutetaan ja levitetään vertaisver-kostoissa sekä kehittäjämentoritoiminnalla yhteistyössä Oulun yliopiston kanssa. Lisäksi hanke järjestää kaikilla alueilla ajankohtaisfoorumeita lapsiperhepalveluiden työntekijöille, yhteistyökumppaneille ja asiakkaille.

Moniammatillinen kehittämistiimi

Kehittämistyön paikallisen tukirakenteen muodostavat moniammatilliset kehittämistiimit ja kehittäjäryhmät. Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa kullekin kehittämisalueelle on perustettu moniammatilliset kehittämistiimit, joiden työskentely jatkuu ja kokoonpanoa muokataan tarpeen mukaan. Kehittämistiimiin kuuluu lapsiperhepalvelujen työntekijöitä, johtajia sekä järjestöjen ja seurakuntien edustajia.

Kehittämistiimit seuraavat ja arvioivat hankkeen etenemistä ja käytännön toteutumista alueillaan. Ne täsmentävät yhdessä alueen kehittämiskoordinaattorin kanssa kehittämistyön pohjaksi alueelliset kehittämissuunnitelmat. Moniammatilliset kehittämistiimit määrittelevät ne mallit ja pilotoidut prosessit, joita alueella lähdetään syventämään, levittämään ja juurruttamaan jatkohankkeessa.

Kehittämistyön toimeenpanosta ja kehittämissuunnitelman toteutuksesta vastaavat alueille perustettavat kehittäjäryhmät ja kehittämisyksiköt.

Moniammatillisen kehittämistiimin jäsenet:

Kuusamo edustajat:

  • Aini Naumanen, lapsi- ja perhetyön johtaja
  • Anu Määttä, päivähoidon ohjaaja
  • Jaana Ronkainen, päivähoidon ohjaaja
  • Tarja Vuorela, päivähoidon ohjaaja (päivähoidon ohjaajilla kiertävät vuorot)
  • Hilppa Lampila, diakoni, seurakunta
  • Päivi Kovanen, osastonhoitaja, neuvola
  • Heidi Kokko-Martiskainen, johtava sosiaalityöntekijä
  • Elsa Koivuranta, perheneuvoja

Posion edustajat:

  • Eija Helisten, päivähoidon vastaava
  • Aila Laatikainen, luokanopettaja
  • Leena Ruokamo, perhetyöntekijä
  • Helena Haapsaari, terveydenhoitaja
  • Liisa Kalliainen, sosiaalityöntekijä

Taivalkosken edustajat:

  • Hanna Suutari, päivähoidon ohjaaja
  • Birgitta Ojala johtava sosiaalityöntekijä

Kehittämistiimin muistiot

Seminaarien materiaaleja