Lapsen hyvä arki 2, Pohjois-Pohjanmaa 1.10.2011 - 31.10.2013
Lapsen hyvä arki 2 -hankkeessa jatketaan lapsiperhepalveluiden kehittämistä juurruttamalla, levittämällä ja syventämällä ensimmäisen hankevaiheen tuloksia.
Kehittäminen jatkuu Koillismaalla Kuusamossa, Posiolla ja Taivalkoskella sekä Kallion ja Selänteen peruspalvelukuntayhtymien alueilla. Lapsen hyvä arki 2 -hanketta hallinnoi Peruspalvelukuntayhtymä Kallio. Jatkohanke toteutetaan tiiviissä yhteistyössä Oulun yliopiston kanssa.Lapsen hyvä arki 2-hankesuunnitelma on osa PaKaste 2-hankesuunnitelmaa.
Lapsuuden valoja ja varjoja. VIII Pohjoinen varhaiskasvatuspäivä 10.5.2012 Oulussa
Seminaari on täynnä ja ilmoittautumislinkki on suljettu!
Pohjoinen varhaiskasvatuspäivä järjestetään järjestyksessään jo VIII:n kerran. Päivän aikana tarkastellaan lapsuuden valoja ja varjoja. Näkökulmia kuullaan tutkijoilta, kehittäjiltä ja lapsen äänen puolestapuhujilta. Päivä on tarkoitettu alan ammattilaisille, opiskelijoille, tutkijoille, kouluttajille, lasten vanhemmille sekä kaikille aiheesta kiinnostuneille. Ohjelma »
Varhaista tukea lapsille ja perheille yhteistyön keinoin - Koilismaan ajankohtaisfoorumi 18.4.2012.
Ajankohtaisfoorumi järjestetään Taivalkoskella.
Ohjelma ja ilmoittautuminen »
Päivien materiaalit »
Selänteen perhekeskuksen rakentuminen yhteistyössä- Selänteen ajankohtaisfoorumi 26.4.2012.
Ajankohtaisfoorumi järjestetään Pyhäsalmella.
Ohjelma ja ilmoittautuminen »
Päivien materiaalit »
Lapsen hyvä arki -hankkeesta on valmistunut useita opinnäytetöitä
Valmistuneet opinnäytetyöt ja tutkimukset -sivulla on 15 valmistuneen opinnäytetyön tai tutkimuksen tiedot ja linkit valmiisiin töihin. Tutustu opinnäytetöihin »
Lapsen hyvä arki -hankkeen ensimmäisessä vaiheessa valmistuneet opinnäytetyöt »
![]() | ![]() |


