Tietoa hankkeesta
Hankkeen ytimen muodostavat 15 -vuotta täyttäneiden siirtymävaiheessa olevien nuorten psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin liittyvät kysymykset. Hankkeen tavoitteena on lappilaisten nuorten hyvinvoinnin edistäminen sekä nuorten syrjäytymisen, yksinäisyyden ja mielenterveysongelmien ehkäiseminen elämän siirtymävaihessa.
Hankkeen aikana kehitetään ja testataan yhdessä hankekuntien nuorten ja hankkeen muiden toimijoiden kanssa innovatiivisia taiteita ja erilaisia mediaympäristöjä hyödyntäviä toimintamalleja. Malleihin liittyvää koulutusta järjestetään hankekunnissa (Inari, Kemijärvi, Kolari, Ranua) nuorten parissa työskenteleville. Toimintamallien suunnittelusta vastaavat Lapin yliopiston taiteiden tiedekunta yhteistyössä kuntatoimijoiden kanssa.
Lisäksi hankkeessa toteutetaan laaja nuorten hyvinvointiselvitys, jonka kautta tuotetaan tietoa niistä ankkureista, jotka vahvistavat nuorten mielenterveyttä sekä sosiaalisiin verkostoihin ja instituutioihin kiinnittymistä. Tutkimustiedon tuottamisesta vastaa Lapin yliopiston sosiaalityön laitos.
Tietoa hankkeessa tehtävästä tukimuksesta:
Nuorten hyvinvoinnin ankkurit Lapissa – hankkeeseen kytkeytyvän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää lappilaisten nuorten hyvinvoinnin tilaa sekä tuoda esiin niitä ankkureita, jotka edistävät nuorten hyvinvointia sekä yhteiskuntaan ja sosiaalisiin verkostoihin kiinnittymistä. Tutkimuksen pääkohderyhmänä on hankekuntien 15 vuotta täyttäneet nuoret, jotka ovat päättämässä peruskoulua tai hiljattain siirtyneet jatko-opintoihin. Nuoruuden siirtymävaihe – konkreettinen siirtymä peruskoulusta toisen asteen koulutukseen sekä nuoren kasvuprosessiin liittyvä siirtymä lapsuudesta aikuisuuteen – on tutkimuksen erityinen kiinnostuksen kohde. Peruskoulun jälkeisen siirtymävaiheen sujumisen nähdään vaikuttavan merkittävästi nuoren elämänkulkuun ja hyvinvoinnin rakentumiseen myös myöhemmissä elämänvaiheissa.
Psyykkinen ja sosiaalinen hyvinvointi nähdään tutkimuksessa monisäikeisenä kokonaisuutena, joka muodostuu vuorovaikutuksessa fyysiseen, sosiaaliseen, kulttuuriseen ja yhteiskunnalliseen ympäristöön. Hyvinvoinnin ylläpitäminen ja rakentaminen saattaa olla haastavaa nuoruuden siirtymävaiheessa, sillä eri ympäristöt voivat tuottaa ristiriitaisia jännitteitä. Yhteiskunnallinen ympäristö ei enää tue yksiselitteisesti lineaarista elämänkulkua, vaan yksilön valinnan mahdollisuuksille on aikaisempaa enemmän tilaa. Fyysinen ja kulttuurinen ympäristö saattavat rajoittaa nuoren osallisuuden ja valintojen mahdollisuuksia, sosiaalinen ympäristö puolestaan tuottaa yksilön hyvinvoinnin kannalta rikkonaisia elämisen malleja. Ympäristöjen ristiriitaiset vaikutukset ja yksilön omien voimavarojen riittämättömyys voivat tuottaa sosiaalista ja psyykkistä pahoinvointia sekä vaikeuttaa nuoren yhteiskuntaan kiinnittymistä.
Tutkimuksen aineistona on nuorten itsensä tuottamat näkemykset hyvinvoinnistaan sekä sosiaaliseen ja psyykkiseen hyvinvointiin vaikuttavista ympäristötekijöistä. Tutkimuksen tiedonkeruu käynnistyi keväällä 2009, jolloin suoritettiin lomakekysely yhdeksäsluokkalaisille jokaisesta Lapin seutukunnasta (N=562). Syksyllä 2009 tutkimusaineistoa kerätään hankekuntien nuorilta yksilö- ja ryhmähaastatteluiden avulla. Raportti nuorten hyvinvoinnin ankkureista valmistuu vuoden 2010 aikana. Tutkimuksen kautta tuotetun nuorten hyvinvointiselvityksen lisäksi tietoa lappilaisten nuorten sosiaalisesta ja psyykkisestä hyvinvoinnista tuovat hankkee-seen kytkeytyvät pro gradu -työt.
Hankkeen hallinnointi ja osatoteuttajat
Hankkeen hallinnoija on Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus. Osatoteuttajia ovat Lapin yliopiston sosiaalityön laitos sekä taiteiden tiedekunta. Hankkeessa on kaksi päätoimista työntekijää; projektikoordinaattori Katri Kuusela ja tutkija Riikka Sutinen sekä osa-aikaisina työntekijöinä Lapin yliopiston kuvataidekasvatuksen laitoksen professori Timo Jokela, lehtorit Maria Huhmarniemi ja Mirja Hiltunen sekä 12 Lapin yliopiston opiskelijaa osa-aikaisina tutkimusapulaisina. Hankkeen osatoteuttajia ovat lisäksi Kemijärven, Inarin, Kolarin ja Ranua kunnat. Hanke tukee osallistujakuntien sisäistä sekä keskinäistä moniammatillista verkostoitumista. Kunnat edustavat maantieteellisesti Lapin eri osia luoden moniulotteisia näkökulmia lappilaiseen nuorisoon.
