Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Omat työkalut

Navigation

Omat työkalut



Pääsivu Hankkeet Hyvinvointitili Hankefakta

Hyvinvointitili -hankkeen tiedot

Hankefakta

Hankkeen tausta

Asiakkaiden mahdollisuudet käyttää eri tyyppisiä sähköisiä palveluita ovat lisääntyneet esimerkiksi Kela ja verohallinto ovat avanneet palveluita verkkoon. Samoin terveydenhuollossa on kehitetty sähköisiä palveluita esimerkiksi pitkäaikaissairauksien hoidon tueksi. Tämä luo asiakkaille tarpeen tallentaa omia sosiaali- ja terveydenhuollon asiakirjoja sähköisesti tietoturvallisella tavalla. Kun asiakkaat käyttävät jo osin sosiaali- ja terveyspalveluita sähköisesti, valmiudet oman hyvinvoinvoinnin seuraamiseen erilaisilla mittareilla ja laskureilla lisääntyvät. Sosiaalipalveluiden osalta ei kuitenkaan ole vielä olemassa valmista sähköistä palvelukokonaisuutta, joka tukisi asiakkaiden arkielämantilanteiden riskien hallintaa ja ohjaisi tarvittaessa palveluiden käyttöön.

Hankkeen tavoite

Hankkeen tavoitteena on kehittää asiakkaan mahdollisuuksia oman hyvinvointinsa edistämiseen ja seurantaan, sekä lisätä asiakkaan vaikuttamismahdollisuuksia omien palvelujensa suhteen. Hanke kehittää erityisesti sosiaalitoimeen sopivia mittareita ja testejä, joiden avulla asiakas voi itse arvioida omaa elämäntilannettaan.

Hankkeen tulokset

Tuloksena on uudenlainen hyvinvointitli, jonka avulla asiakaat voivat itse aktiivisesti osallistua oman hyvinvointinsa seurantaan. Asiakas voi tunistaa oman elämäntilanteensa riskejä, ja hakea aktiiviesti tukea elämäntilanteensa hallintaan. Asiakas voi itse yhdistää erilasia asiointitilejä yhdeksi kokonaisuudeksi ja käyttää myös mobiililipalvelveluita tietojensa hallintaan. Asiantuntijoiden uudenlainen osallistuminen asiakkaan hoito-ja palvelukokonaisuuteen on kehittynyt ja siirtyy osaksi työprosessia.

Hankkeen hyödyntäjät

Tuloksiä voivat hyödyntää sekä Lapin alueen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaat että ammattilaiset. Kehitettyjä mittareita ja testejä sekä uudella tavalla toteutettua viestintää voidaan hyödyntää valtakunnallisestikin vastaavanlaisissa palveluissa.

Hankkeen budjetti

Hankkeen kokonaisbudjetti on 283 000€.

 
Tietoa virtu.fi:stä